Äiti
Äiti Alexandrine Zélie Hall
Jos Richard Hallin isällä oli kiehtova elämäntarina, niin sama pätee hänen äitiinsä. Alexandrine Zélie Hall, omaa sukua Cornetz, oli syntynyt Sveitsissä - miten hän päätyi Suomeen? Vastaus on toistaiseksi hämärän peitossa, mutta kerron tässä sen mitä tähän mennessä olen saanut hänestä selville.Sveitsistä Suomeen
Kirkon virkatodistuksen mukaan Alexandrine Hall oli syntynyt Neuchâtelissa 12.2.1834. Tarkemmin ottaen hän lienee ollut kotoisin Cortaillod-nimiseltä paikkakunnalta aivan Neuchâtelin vierestä. Näin kerrotaan hänen kuolinilmoituksissaan, joita useat sanomalehdet julkaisivat 86 vuotta myöhemmin.Helsingin kaupungin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan kirjoihin on merkitty, että hän käytti alun perin nimeä Zelie Alexandrine Cornetz. Lisäksi kirkonkirjoissa on merkintä: "27.10.1856 muuttanut Pohjan seurakunnasta lähtetetyn muuttosetelin / kuulutustodistuksen mukaan. Mukana todistus Repulique & Canton de Neuchatelista, joka on päivätty 13.8.1856."
Tämä viittaa siihen, että Zelie Cornetz olisi muuttanut esin elokuussa 1856 Sveitsistä Pohjaan, joka sijaitsee Tammisaaren naapurissa. Parin kuukauden kuluttua hän muutti uudelleen, tällä kertaa Helsinkiin. Zelie Cornetz on kirjattu Helsingin kaupungin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan jäseneksi alkaen 27.10.1856.
Avioliitto
Kirkonkirjoista selviää myös, että William Hall nimeksi on merkitty Helsingissä vuoteen 1860 saakka Tredinnick Esquire William Rudolf Hall. Hän oli muuttanut Pohjan seurakunnasta Helsinkiin 11.3.1854. Hänet ja Zelie Cornetz vihittiin 16.11.1856. Näillä tiedoin voi vain arvailla, miten pariskunta tapasi toisensa. Yhdistävänä tekijänä vaikuttaisi olevan Pohja. William Hallilla saattoi olla töitä Pohjassa, minkä johdosta he tapasivat siellä. Tai kenties taustalla on laajempi sukuyhteys, jonka johdosta pariskunta löysi toisensa?Ilmeisesti pariskuntaa yhdisti ainakin protestanttinen uskonto: William Hall oli luterilaisen kirkon jäsen ja samoin Alexandrine Zélie Hall liittyi Suomessa luterilaiseen kirkkoon. Mauri R. Hallin kirjoittaman, vuonna 1975 Satakunnan Kansassa julkaistun artikkelin mukaan Cornetzin suku oli paennut hugenottivainojen aikana Ranskasta Sveitsiin. Hugenotit olivat protestantteja, jotka Ranskan valtio koki uhaksi koska he eivät kuuluneet katoliseen kirkkoon. Hugenottien vaino alkoi 1560-luvulla ja päättyi 200 vuotta myöhemmin.
Kotiopettaja ja kamreerinleski
Lisäksi Mauri R. Hallin artikkelista ilmenee, että Alexandrine Zélie Hall oli koulutettu kotiopettaja, ja että Richard Hallin taiteellinen lahjakkuus periytyi äidiltä. Vaikuttaa siis siltä, että Alexandrine Hallilla oli hyvät edellytykset kouluttaa lapsensa kotona. Tämän enempää emme toistaiseksi tiedä hänestä.Alexandrine Hall eli pitkän elämän. Hän kuoli 86-vuotiaana vuonna 1920 Villa Rauhalassa Vanajassa. Muun muassa Hufvudstadsbladet ja Hämeen Sanomat uutisoivat kamreerinlesken kuoleman.
Kommentit
Lähetä kommentti