Nantesin näyttelyn 1897 kritiikki
![]() |
| Kansilehti, La Revue nantaise No 4, 15.12.1897 La bibliothèque municipale de Nantes |
Richard Hall piti laajan yksityisnäyttelyn nimeltään Exposition des œuvres du peintre Richard Hall Nantesissa 6. - 19.12.1897. Paikkana oli Galerie Préaubert. Olen kertonut näyttelyssä esillä olleista teoksista blogikirjoituksessa Näyttely Nantesissa 1897. Paikallinen La Revue nantaise -lehti julkaisi näyttelystä kritiikin 15.12.1897. Kritiikki on mielenkiintoinen, koska siinä taustoitetaan myös hiukan Hallin työskentelyä Mellerayn luostarissa. Lisäksi viisi sivua pitkässä kritiikissä on kuvituksena kaksi Hallin maalausta. Ne esittävä munkkeja. Kuvat ovat melko heikkolaatuisia, mutta niistä saa silti käsitystä näyttelyssä esillä olleista teoksista.
La Revue nantaise oli kirjallisuutta ja taidetta käsittelevä aikakauslehti, joka ilmestyi kaksi kertaa kuukaudessa. Lehden ensimmäinen numero oli ilmestynyt vain hiukan aikaisemmin, marraskuussa 1897. Näyttelykritiikin on kirjoittanut Marcel Giraud-Mangin (1872 - 1949). Hän oli La Revue nantaise -lehden perustaja ja toinen johtaja. Giraud-Mangin työskenteli elämänsä aikana Nantesin kaupunginkirjaston kuraattorina, kunnanarkiston hoitajana ja taidehistorian professorina Nantesin alueellisessa kuvataidekoulussa. Hän oli Nantesin arkeologisen ja historiallisen seuran jäsen. Nämä tiedot löytyvät Ranskan kansalliskirjaston verkkosivuilta.
La Revue Nantaise -lehti löytyi La bibliothèque municipale de Nantesista, eli Nantesin kaupunginkirjastosta. Lehteä ei ollut digitoitu, mutta Helene Hall, Richard Hallin Nantesissa asuva lapsenlapsenlapsi oli erittäin ystävällinen ja kävi kirjastossa. Käynnin tuloksena kirjasto digitoi lehden, joten sain sen käyttööni välimatkasta huolimatta. Olen suuresti kiitollinen saamastani avusta, ilman sitä tätä hienoa aineistoa ei olisi löytynyt!
Työskentely luostarissa
Aluksi Giraud-Mangin toteaa, että vaatii taiteilijalta todellista rohkeutta uskaltautua pitämään näyttely Nantesissa, koska yleisö on valtaosin välinpitämätöntä ja jopa ilkeämielistä. Hän arvostaa pohjoisesta saapunutta vierasta, joka on rohjennut asettua kaupunkiin ja onnistunut saavuttamaan paikallisten hyväksynnän. Kirjoittajan mukaan Hall asettui Nantesiin noin vuosi sitten, ja näyttelyn Moines au Lutrin myötä hän saavutti suosiota ja solmi ystävyyssuhteita.Giraud-Mangin kertoo Hallin muuttaneen Bretagneen vuonna 1888. Siellä hän työskenteli kuusi vuotta. Mellerayn luostariin Hallin vei varakreivi Durfort. Hall oli maalannut varakreivin muotokuvan, joten ilmeisesti he olivat tutustuneet sitä kautta. Giraud-Mangin ei kerro koska Hall kävi ensimmäisen kerran luostarissa, mutta hän mainitsee taiteilijan työskennelleen siellä vuonna 1896 kolmen kuukauden ajan. Tuolloin syntyivät trappistimunkkeja ja luostaria kuvaavat maalaukset, jotka olivat esillä vuoden 1897 näyttelyssä.
Varakreivi Durfort saattaa olla sama henkilö, joka osallistui Hallin Pariisissa galleria Georges Petit’ssä 2.5.-15.5.1901 pitämän näyttelyn avajaisiin. Olen kertonut näyttelystä blogikirjoituksessa Menestysnäyttely Pariisissa 1901. Durfort lienee siis kuulunut Hallin ystäväpiirin useamman vuoden ajan.
![]() |
Richard Hall: La classe manuelle. École de petites filles (Finistère), 1889 Öljy kankaalle, 85 x 142 cm Musée des beaux-Arts de Rennes, Kansallisen nykytaiteen rahaston talletus, 1891 Kuva: Wikimedia Commons |
Kritiikki
Näyttelyssä oli esillä lähes sata teosta, ja mikä oli Giraud-Manginin mukaan liikaa. Hänestä maisemamaalaukset olivat keskinkertaisia, ja ne olisi voinut jättää pois näyttelystä. Samoin osan laatukuvista olisi voinut jättää pois. Ennen kaikkea Giraud-Mangin pitää Hallia merkittävänä muotokuvaajana. Toisaalta hän toteaa, ettei se vaadi juurikaan mielikuvitusta.
Näyttelyn keskeiset teokset saavat kritiikkiä osakseen. Ranskan valtion omistamasta La Classe Manuelle -teoksesta Giraud-Mangin toteaa: Dans La Classe Manuelle, ensoileillée d‘un plein soleil d’été, les poses sont quelconques, les fillettes ramassées les unes sur les autres sont peintes sans souci de faire valoir leur type ou leur attitude, pour la simple curiosité de l’effet de lumière.
Vapaasti suomennettuna: Täydessä kesäauringossa kylpevässä La Classe Manuellessa asennot ovat vaatimattomia, yhdessä kyyhöttävät tytöt on maalattu välittämättä heidän tyyppinsä tai asenteensa korostamisesta, pelkästään valoefektin vuoksi.
La Charité à la Porte -maalauksesta taas puuttuu kriitikon mukaan valoa, ja vilpittömyydestään huolimatta henkilöhahmot on kuvattu liian muotokuvamaisesti. Lisäksi värimaailma näyttää haalistuneen harmaalta. En ole vielä löytänyt kyseistä maalausta, joten toistaiseksi on mysteeri mitä se esittää.
Muutamat munkkeja kuvaavat laatukuvat saavat kuitenkin kehuja osakseen: Le Botaniste, joka kuvaa kasvin lehteä suurennuslasilla tutkivaa munkkia, on viehättävän luonnollinen. Samoin kirjojensa äärellä olevaa munkkia kuvaava Le Bibliothécaire on Giraud-Manginin mielestä yksinkertaisuudessaan miellyttävä.
![]() |
| Kuvituskuva näyttelykritiikistä La Revue nantaise no 4 15.12.1897 La bibliothèque municipale de Nantes |
Kehut
Jos Hallin laatukuvat ja maisemamaalaukset saavat kritiikiä osakseen, niin muotokuvat puolestaan ylistystä. Giraud-Mangin kehuu Hallin olevan älykäs ja tarkkanäköinen henkilökuvaaja, joka osaa ikuistaa kauniiden naisten, porvarien, munkkien ja työläisten kasvonpiirteet. Giraud-Manginin kritiikki päättyykin kannustaviin sanoihin, jotka ennustavat taiteilijalle loistokasta tulevaisuutta:Telle quelle, cette exposition fait honneur au travailleur, qui, sans cesse, dans toutes ses ouvres, s'est efforcé d'arriver au mieux, modifiant sa manière de peindre, cherchant des effets nouveaux par des procédés différents, avec la conscience et peut-être l'angoisse d'un Grand artiste. S'il n'est pas encore maître de son talent, Richard Hall est jeune; ce qu'il a donné déjà est la garantie d'un brillant avenir.
Vapaasti suomennettuna: Näyttely tekee kunniaa taiteilijalle, joka on kaikissa teoksissaan jatkuvasti pyrkinyt parhaaseen suoritukseensa muokkaamalla maalaustyyliään ja etsimällä uusia tehosteita eri tekniikoilla suuren taiteilijan tietoisuudella ja kenties myös ahdistuksella. Vaikka Richard Hall ei ehkä olekaan vielä täysin hallinnut kykyjään, hän on nuori; se, mitä hän on jo tuottanut, on tae loistavasta tulevaisuudesta.
Kriitikko ei olisi voinut osua enemmän oikeaan: muutamia vuosia myöhemmin Hall piti Pariisissa yksityisnäyttelyn, joka oli hänen lopullinen läpimurtonsa muotokuvamaalarina. Olen kertonut näyttelystä blogikirjoituksessa Menestysnäyttely Pariisissa 1901.
![]() |
| Kuvituskuva näyttelykritiikistä La Revue nantaise no 4 15.12.1897 La bibliothèque municipale de Nantes |




Kommentit
Lähetä kommentti