Isä ja isoisä - Britanniasta Pietarin kautta Suomeen

 

Miten Richard Hallin englantilainen isä ja sveitsiläis-ranskalainen äiti päätyivät asumaan Suomeen 1800-luvulla? Lähteestä riippuen tiedot vaihtelevat, mutta joka tapauksessa tarina on aloitettava Hallin isoisästä John Hall of Tredennickistä. Laajimmat tiedot Richard Hallin isän puolen sukujuurista löytyvät Satakunnan Kansassa 12.9.1937 julkaistusta artikkelista, joka on siis tehty taiteilijan vielä eläessä. Artikkeli on kirjoitettu nimimerkillä Arctoterrannus. Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat tuohon artikkeliin ellen toisin mainitse.

Isoisä John Hall of Tredennick

Isoisä Halllin henkilöhistoriasta kerrotaan blogissa Kadonnutta aikaa. Siitä ilmenee, että John Hall oli syntynyt 6.5.1785 Lontoossa ja hänen suvullaan oli Tredneckin kartano Middlesexin piirikunnassa Englannissa. John Hall muutti jossakin vaiheessa elämäänsä Pietariin, ja sittemmin sieltä Suomeen. geni.com-sivuston mukaan hänellä oli kaikkiaan kahdeksan lasta, joista seitsemän äiti oli Louisa Hall. Kahdeksas lapsi oli Richard Hallin isä William Hall.

Porin taidemuseon arkistossa on säilynyt Richard Hallin veljen pojanpojan, Mauri R. Hallin kirje taidemuseon johtaja Marketta Seppälälle 1980-luvun alusta. Kirjeessä hän kertoo, että Hallin isoisä oli joutunut maanpakoon Englannista, koska hän oli ollut mukana chartismi-liikkeessä Irlannin puolella. Chartistit oli teollisuustyöväen oikeuksia ajanut liike, joka toimi Isossa-Britanniassa vuosina 1838-1857.

Vuonna 1937 julkaistussa Satakunnan Kansan lehtijutussa taas kerrotaan, että haara englantilaista Hall-sukua joutui 1700-luvun alkupuolella avioliittosuhteiden takia vaikeuksiin irlantilaisen O'Connor-Tredennick-suvun kanssa. Seurauksena Hallin sukua muutti Pietariin. John Hall muutti vuonna 1832 Pietarista Suomeen jouduttuaan riitoihin perheensä kanssa, koska hän oli mennyt vanhoilla päivillään uudelleen naimisiin virolaisen naisen kanssa. Tästä liitosta syntyi yksi lapsi, William. ancestry.com-sivuston mukaan Williamin äiti oli nimeltään Octavia Creutzenberg, eikä hän ollut avioliitossa John Hallin kanssa.

Lehtijutun mukaan John Hall asettui Suomessa perheineen Parikkalaan Surumäen kartanoon. Siellä hän kuoli vuonna 1859, ja hänen hautansa oli vielä jutun julkaisuhetkellä olemassa Kerimäen Jouhiniemen kirkon hautausmaalla. Toisaalta geni.com-sivuston mukaan John Hall kuoli Nojanmaan kartanossa Kerimäellä.

 

Isä William Hall

Pietarissa 13.2.1831 syntynyt ja Suomeen yksivuotiaana muuttanut William Hall kävi kotikoulua. Varojen puutteessa John Hall opetti poikaansa itse kirjoittamiensa oppikirjojen avulla. Nuori William oppi isänsä pitämässä kotikoulussa monia kieliä: latinan, kreikan sekä useita eurooppalaisia kieliä. Lisäksi William oppi ruotsin ja suomen sekä kiinan kielet. Kadonnutta aikaa -blogin mukaan hänet kastettiin luterilaisen kirkon jäseneksi Parikkalassa 16-vuotiaana. Myöhemmin Williamin koulutusta täydennettiin Englannissa, missä hän asui tätiensä luona.

Työkseen William Hall teki puutavarakauppaa, lisäksi hän toimi Ison-Britannian konsulina. William Hall avioitui sveitsiläis-ranskalaisen Alexandrine Cornetzin kanssa. Lehtijutun mukaan William Hall oli innokas spiritisti. Sakari Topelius mainitsee muistelmissaan konsuli Hallin olleen “spiritismin apostoli maassamme”, samoin hänen vaimonsa olleen “erittäin herkkä meedio”. Spiritismiin suhtauduttiin 1800-luvulla eri tavoin kuin nykyään. Esimerkiksi vuosisadan lopulla suomalaiset taiteilijat pitivät spiritistisiä istuntoja, kuten ilmenee Nina Kokkisen väitöskirjasta Totuudenetsijät: vuosisadanvaihteen okkulttuuri ja moderni henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa.

William Hall teki puutavara-alan töitä Tukholmalaisen Godeniuksen liikkeen kanssa, minkä takia perhe muutti Ruotsiin. Richard aloitti opinnot Tukholman taideakatemiassa. Kadonnutta aikaa -blogin mukaan Richard Hallin isoveli Edward jäi Poriin kauppiaaksi. Sittemmin William Hall palasi Suomeen ja työskenteli Vaasassa pankin kamreerina hoitaen ulkomaista kirjeenvaihtoa. William Hall kuoli Vaasassa vuonna 1900, 69-vuotiaana.

Tässä ensimmäinen katsaus Richard Hallin sukuun. Otan mielelläni vastaan lisätietoja sukuun liittyen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unohdettu kosmopoliitti

Kuninkaallinen mitali